Yksityistämisen kannattaminen tai sen vastustaminen ovat nousseet suosikkiaiheiksi etenkin suurpuolueiden johtajille. On vastaajasta riippuen joko perin selvää, että yksityistämisellä kunnat ratkaisevat ongelmat tai aivan yhtä selvää, että yksityistäminen on ongelmien aiheuttaja. Argumentteja löytyy puolesta ja vastaan, eikä tositarinoistakaan ole puutetta. On helppo löytää useampikin kertomus siitä, miten yksityistäminen tai tilaaja-tuottajamalli on pilannut milloin vanhusten hoidon, milloin kouluruoan. Ei vaadi suurta taitoa myöskään löytää kommentteja, joissa yksityistäminen korjasi vihdoin vanhoja ongelmia ja teki palvelusta kunnollisen, auttaen ihmisten elämää.
Itse lähden eri kannalta. En usko sokeasti yksityistämiseen, mutten myöskään yksityistämisen vastustamiseen. Omana tavoitteena pidän, että päätöksenteossa päästäisiin tästä suuresta pääargumentista eteenpäin. Yksityistämistä pitää mielestäni käsitellä tapaus kerrallaan avoimin mielin. Tapaus kerrallaan -ajatusmalli myös mahdollistaa paloittelun fiksun kokoisiin osiin. Tällöin myös pienillä paikallisilla yrityksillä on mahdollisuuksia.
Asioita, ei metodeja
Kuten varmaan valtaosa kansasta, minäkin olen kuullut yhtä lailla hyvää ja huonoa kummastakin näkökulmasta. En ole kuullut niin vahvaa argumenttia kummankaan näkökulman puolesta, että olisin valmis yksiselitteisesti yksityistämisen tai sen vastustamisen puolesta liputtamaan. En myöskään ole kuullut argumentteja tarkemman valvonnan, seurannan tai laaja-alaisen kehityksen puolesta. Yksityinen sektori ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden tehdä asiat kunnan vanhaa mallia fiksummin. Yhtä lailla julkinen sektori ansaitsee mahdollisuuden osoittaa olevansa yksityistä pätevämpi. Vain katsomalla eri osapuolten saavutuksia ja tutkimalla lopputuloksia voimme päättää jomman kumman mallin puolesta - tapaus kerrallaan.
Päätöksenteossa tarvitaan perustason nöyryyttä. Se lähtee valmiudesta myöntää jonkun muun pystyvän samaan lopputulokseen, kenties tehokkaamminkin. Nöyryyden avuksi tulee määrätietoisuus, valmius perääntyä aiemmasta päätöksestä, mikäli se osoittautuu tehokkaammaksi. Paketin ylläpitämiseksi tulee inhimillisyys, huolehtiminen niin työntekijöistä kuin asiakkaistakin, niin yksityisellä kuin julkisella puolellakin. Työntekijöiden siirtyminen kunnalta yksityiselle ei välttämättä ole suuri shokki oikein hoidettuna, mutta kuinka usein tämän prosessin sujumista tarkkaillaan kunnan toimesta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen?
Isoja ja pieniä
Yksityistäminen saa hullun kiillon silmiin monen jättifirman johdossa. Tämä ei johdu siitä, että he uskoisivat olevansa paras yritys tekemään palvelua, vaan siitä että he tietävät kilpailun olevan pientä. Yhä yleisempää on kritiikki huonosti hoidetusta kilpailuttamisesta. Toimittajan pitää pystyä tarjoamaan kuu taivaalta, hoitamaan jättimäistä kokonaisuutta. Tarjouksen muoto pitää tehdä niin millintarkasti, että tusina juristia pitää löytyä takataskusta. Vaatimuksia kuvaillaan muutenkin epärealistiseksi.
Mikäli väitteissä on edes hieman totuuden häivää, on huoleen aidosti syytä. Lopputuloksia katsellen ongelman voi allekirjoittaa - yhä useammissa tilanteissa voitto menee jättikokoiselle, usein monikansalliselle firmalle. Median toimiessa ainoana onnistumisen valvojana, alkaa myös olemaan merkkejä siitä että homma ei toimi, vaan kulut nousevat ja palvelu laskee. Vaikka kyse olisikin yksittäistapauksista, jäävät ne ihmisten mieliin. Huonommaksi tilanne muuttuu siinä kohtaa, kun kunta on tehnyt ylipitkiä sopimuksia eikä pääse virheistään irti. Kovin suurta halua ongelmien korjaamiseen ei myöskään tunnu olevan.
